sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivän mietteitä

Hyvää itsenäisyyspäivää rakas kotimaa! Ja hyvää toista adventtia.

Täällä on taas ollut tapahtuman täyteinen viikonloppu. Perjantaina olimme konsertissa rokkaamassa Michael Monroen ja Apulannan tahtiin. Lauantaiaamuna suunnistin Järvenpäähän ystäväni syntymäpäiviä viettämään ja vasta hetki sitten tulin kotiin. Rauhalliseen ja tunnelmalliseen kotiin, jossa heti ensitöikseni sytyttelin kynttilät palamaan. Tarkkasilmäiset voivat myös aavistella, että joulukuusikin meillä on jo täydessä tällingissä.

Nuo kauniit kristalliset kynttilänjalat ovat biologisen äitini perintöä. En ole täällä blogin puolella koskaan kertonut kovin monisanaisesti, mutta olen elänyt elämäni ensin pari vuotiaasta lähtien isän kanssa kahden ja myöhemmin äitipuolen ja sisaruslauman kanssa. Biologinen äiti jäi aika vieraaksi minulle, mutta olen tietysti kiitollinen hänelle elämästäni. Hän kuoli kesällä ja yllättäen sain tällaiset kynttilänjalat muistoksi. Aina näihin kynttilöitä sytytellessä muistuu mieleen omat juureni ja tulee ajateltua elettyä elämää. Kuinka elämä ei aina menekkään perinteisen käsikirjoituksen mukaan. Aina se ei ole äiti, joka lapsen kasvatuksesta ottaa päävastuun. Kiitollinen olen isälleni, joka on huolehtinut minusta vauvasta asti ja erityisen kiitollinen siitä, että hän on suonut minulle rakkaat sisarukseni ja rakentanut ehjän perheen meille. Aina ei veri ole vettä sakeampaa, sillä rakastan äitipuoltani kuin äitiä ja sisaruspuoliani enemmän kuin kukaan osaa kuvitellakaan.

Olen muuten aika varma, että pidän kaikista moottoriajoneuvoista juuri siksi, että asuimme monta vuotta kahden parikymppisen isän kanssa. Leluni olivat autoradasta legoihin, nukkeja minulla ei tainut olla yhtäkään. Milloin tehtiin käsijarrukäännöksiä omalla autolla ja milloin käytiin lentämässä helikopterin kyydissä :D

Tulipas vähän erikoinen postaus, oli tarkoitus kirjoitellaa pinnallisemmin sisustuskärjellä, mutta menkööt välillä näin. Oikein hyvää itsenäisyyspäivän iltaa teille kaikille. Otetaan iisisti lämpöisessä kodissa ja nautitaan rakkaistamme <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.