maanantai 29. elokuuta 2016

Vaatekaupan pöytä

Olisikos taas aika viikottain lupaamani postauksen. Olen meinannun monta kertaa tässä välillä tarttua näppäimiin, mutta sitten on tullut taas jotain "kiirettä". Nyt kuitenkin halusin viimeinkin tulla intoilemaan uusimmasta löydöstäni.

Meidän kylältä loppui Pukumies ja siellä oli hyvät loppuunmyyntialet. Marssin liikkeeseen aikeissa ostaa jokin ihana juhlamekko kivaan hintaan, mutta lähdinkin kaupasta mukanani pöytä ja vaaterekki! Sisustusintoilija on sisustusintoilija vaatekaupoillakin :D Aikani mekkoja katseltuani, kiinnitin huomioni pieneen kirkkaaseen akryylipöytään ja kysäisin myyjältä olisiko sekin kaupan. No olihan se ja vielä ihan pilkkahinnalla! Siitä innostuneena katsastin kaikki kalusteet ja somisteet ja ostin vielä kauniin ja laadukkaan vaaterekinkin. Rekki ei ole vielä ihan omalla paikallaan, mutta lupaan napata siitä kuvan myöhemmin.

Olin mietiskellyt lasiterassille sopivaa sivupöytää, jotakin kevyttä mutta tarpeeksi suurta kuitenkin. Asia on ollut hieman holdissa, koska kesä vei kaikki ylimääräiset rahani. Onneksi en ollut kiirehtinyt asian kanssa, sillä nyt se ratkesi kuin itsestään. Sopii minusta melkoisen täydellisesti tuohon lepakon kylkeen. Ei tuki näkymää, mutta on tarpeeksi suuri kahvikupille ja kakkulautaselle. Ja koskaanhan ei voi olla liikaa tasoja kynttilöille.


Kissan omistajat tietävät varmasti, että jos kissalla ei ole aikomustakaan väistää eikä katsoa kameraan niin sitten se ei vain suostu ja sillä sipuli :D

maanantai 22. elokuuta 2016

Olisiko jo aika(a)

Blogi on ollu pitkällä kesälomalla, mutta nyt kun arki alkaa palailla normaaliin uomiin, voisi olla taas aikaa bloggailulle. Onko siellä ruudun toisella puolella enää ketään? :D Voin tunnustaa, että en ole avannut tietokonetta kovin montaa kertaa kesän aikana. Täytyy lähteä pikimmiten tutkimusmatkalle blogimaailmaan, onko kaikki kamut vielä tallella ja ollaanko saatu uusia ihania blogeja. Kameraan olen sentäs jokusen kerran kesällä tarttunut ja voikin olla, että syksyn mittaan nähdään, miltä meillä on näyttänyt. Tai ehkä starttaan oikein kunnolla ja napsin uudet, vuodenaikaan sopivammat kuvatkin. Tässä postauksessa kuitenkin vielä ihastellaan omasta kukkapenkistä poimittuja pioninnuppuja.

Kesällä ei sisällä ole tapahtunut piensisustelua kummempaa, mutta pihalla sitäkin enemmän. Viimein voin sanoa, että piha on valmis, jos piha ikinä voi olla valmis. Mutta mitään pakollista ei ole enää tekemättä. Meillä on ollut aina tähän kesään asti nurmikon istuttaminenkin kesken, rahat eivät kerralla ole riittäneet kaikkeen. Nurmikon lisäksi tänä kesänä on rakennettu muuria, aitaa, lisää terassia ja muuta pientä. Ehkä nyt ilmojen kääntyessä syksyyn, maltan tehdä jotain sisälläkin.

Tavoittelen ainakin yhden postauksen viikkotahtia, joten nähdään ihan tuotapikaa taas!

maanantai 8. elokuuta 2016

Asuntomessujen parhaat

Moikka pitkästä aikaa! Kesäloma on ollut melkoista haipakkaa ja olemmekin käyneet vaikka ja missä. Viimeisin reissu suuntautui asuntomessuille. Vielä olisi viikko lomaa jäljellä ja vaikka kuinka paljon tehtävää. Nyt kuitenkin katsaus asuntomessujen antiin. Päätin koostaa messukuvista unelmieni kodin, tässä herkullisimmat palat:

Ulkoapäin eniten näytti miellyttävät korkeat, vaalet, ei niin perinteiset talot.

Olohuoneissa parasta oli lattiaan asti ulottuvat ikkunat ja ilmava sisustus. Ajattelin ennen, että olohuoneeseen ei sovi laattalattia, mutta nyt muutin mieleni. Haluan tuollaisen!


Olen haaveillut kulmakeittiöstä ja asuntomessuilta löytyi kaunis ja järkevä ratkaisu. Myös saareke oli sijoitettu juuri oikeaan kohtaan ja nuo tuolitkin kelpaisivat!


Hieman yllättäen minulla oli kymmenisen kuvaa allaolevasta ruokatilasta, vaikka se ei juurikaan edusta omaa tyyliäni. Kuitenkin tilassa on todella kaunis tunnelma ja värimaalima. Ja onhan tuo ruokatila kyllä melkoisen herkullinen.


Makuuhuoneita oli ihan joka lähtöön ja eniten kolahti tumma ja kimaltava. Haaveilen myös vaatehuoneesta, joka sijoittuu sängynpäätyseinän taakse.


Lastenhuoneissa oli yhtenäistä se, että mielettömän ihania tapetteja oli käytetty runsaasti. Varsinkin tämä kettukuosi sulatti sydämen.


Yksi työhuoneista oli kuin suoraan unelmistani, olisipa meillä juuri tällainen huone.


Kylpyhuoneista voiton vei kaunis harmaan sävyinen ja yksinkertainen.


Saunaan haluaisin tällaista vaaleutta ja jykevyyttä lauteisiin.

Vessassa taas vaikutuksen teki kimaltava laatta yhdistettynä simppeliin tyyliin.

Kodinhoitohuoneissa ei ollut mitään hirmuisen erilaista, tykkäsin eniten tästä yksinkertaisesta, jossa koneet ovat nostettu hyvälle korkeudelle ja tuo valkoinen allas on tosi ihana.

Haaveilen myös pihan perällä olevasta kesäkeittiöstä, tämä lähentelee täydellistä.

Taitaa olla sanomattakin selvää, että rakennuskuumehan sieltä tarttui. Haaveilemamme rantatonttikin olisi vielä vapanaa...

maanantai 1. elokuuta 2016

Nähtävää ja koettavaa Kööpenhaminassa

Miettiessä Kööpenhaminaa, itselleni tulee ensimmäisenä mieleen värikkäät rakennukset veden äärellä. Ehkäpä juuri Nyhavnin alueesta on osunut silmiin eniten kuvia ja siitä mielikuva.


Eikä ihme, sillä Nyhavnin alue on ihana! Yksi ihanimmista missä olen koskaan käynyt. Enkä näyttäisi olevan ainoa, sillä ihmisiä oli aivan valtavasti. Rantakadun varrella on erilaisia ruokapaikkoja ja siellä olikin ihana istuksella katselemassa ohikulkijoita ja ihailemassa miljöötä. Nyhavn ei ole suuren suuri alue, mutta siellä sai helposti ajan kulumaan ja kävimmekin siellä parina päivänä kävelemässä. Nyhavnin vieressä on suuri street food -tori, jossa kävimme myös herkuttelemassa. Nyhavnista ei ole pitkä matka myöskään vapaakaupungiksi julistautuneeseen Christianiaan ja pitihän sielläkin vierailla.


Christianiassa on kolme sääntöä, älä ota valokuvia, älä juokse ja pidä hauskaa. Niimpä ainoa kuva alueesta on napattu läheisen kirkon tornista. Meitä ei missään tapauksessa kiinnosta huumeet tai rikollisuus, mutta Christiania on näkemisen arvoinen paikka. Kaikkialla oli bileet ja kasvonsa peittäneitä torikauppiaita kymmenittäin. Rakennukset olivat spreijattu mitä hienoimmiksi ja tunnelma oli rennon boheemi. Kylän takana kulkee ihana rantatie ja käpyttelimme sitä pitkin takaisin normaalimman elämän pariin.

Kiipeilimme pariinkin eri näköalapaikkaan ihailemaan kaunista ja vehreää kaupunkia. Yläilmoista saa aina hyvän käsityksen kaupungin koosta ja ympäristöstä.



Yksi huikeimmista jutuista oli Segway-kiertoajelu, jonka aikana ehti nähdä kaikki merkittävimmät nähtävyydet. Segwayllä ajelu on rentoa puuhaa ja säästää mukavasti jalkoja. Kahdessa tunnissa ehtii todellakin kiertää koko kaupungin. Tästä syystä jätimme väliin kanavaristeilyn, sillä yksi kaupunkikierros riitti meille vallan mainiosti.


Kööpenhaminan Tivoli on kuitenkin nähtävyyksistä ehkä mahtavin ja siellä kannattaa ehdottomasti käydä. Tivoli on huikea päivällä, mutta pimeän tullen se vasta huikea onkin! Vaikka kävimme vain yhdessä laitteessa, sai tivolissa kulumaan tunti tolkulla aikaa. Menimme sinne kuuden pintaan, koska halusimme nähdä alueen myös pimeällä ja hotellille maltoimme mennä vasta yöllä. Tivolin alueella on paljon ravintoloita ja kahviloita (sekä yksi sisustuskauppa!), joten kannattaa varata reilusti aikaa. Olimme tivolissa perjantaina, joka on rokkipäivä ja esiintyjä vetikin lavan edustan ihan täyteen porukkaa.



Sellainen oli meidän Köpis, vilkas, kaunis sekä täynnä kaikkea kaunista ja viihdyttävää!