keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Poikamme kastejuhla

Tämä vuosi on ollut täynnä kaikkea uutta ja ihmeellistä, viimeisimpänä poikamme kastejuhla, joita vietettiin sunnuntaina. Juhlat olivat ihanat ja painuvat muistoihin yhtenä elämäni tärkeimmistä juhlista, saihan poikamme nimen. Vanhemmilla on muuten todella suuri vastuu nimen valinnassa, onhan nimi hänellä loppuelämänsä :D

Poika sai kaksi nimeä, jotka molemmat periytyvät suvusta, etunimi on isäni äidin isän nimi, jonka hän vaihtoi itselleen rajalla tullessaan sotaevakkona Suomeen. Toinen nimi periytyy mieheltäni ja hänen isältään.

Päivänsankarin lisäksi juhlien keskipisteenä oli tarjoilupöytä, joten tässä kuvatulva herkuista:






Halusin tarjoiluista sekä pöydän koristelusta modernin ja pelkistetyn. Koristeena oli hortensioita korkeissa maljakoissa sekä Kivi-tuikkuja. Voileipäkakut teimme isäni kanssa, äiti leipoi mangojuustokakun ja muut herkut tilasimme valmiina. Täytekakku taisi olla juhlien suurin puheenaihe, se oli todella kaunis ja herkullinen! Broileri-timjamikakku oli pöydän erikoisuus, perinteisen voileipäkakkutyylin sijaan se oli valmistettu juustokakun tapaan. Molemmat kakut ja macaronsit tulivat kolmen siskon pitämästä kotkalaisesta Pikku Pariisista, kurkatkaapas vaikkapa Instagramista kuinka upeita luomuksia he tekevät! Voin lämpimästi suositella heitä, hinta-laatusuhde oli kohdallaan ja palvelu mielettömän ystävällistä.

Halusin itse nauttia juhlista mahdollisimman vähällä stressillä, joten olin palkannut tarjoilijan sekä valokuvaajan. Molemmat löytyivät lähipiiristä ja olen todella tyytyväinen molempiin! Jäi niin hyvä fiilis siitä, että sain itse nauttia vain juhlista käymättä itse kyökin puolella ja siitä tunteesta, että valokuvista tulee täydelliset, eikä tarviste itse koheltaa kameran kanssa. Juhlapaikaksi valitsimme läheisen seurakuntatalon, sekin oli hyvä ratkaisu, eipä tarvinnut kotona siivoilla tai miettiä riittävätkö astiat.

Nimen myötä vauvasta tuli jotenkin enemmän oikea ihminen, eikä "pelkkä" vauva. Vähän vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta nimen saaminen on tärkeä etappi, joka mielessäni jätti taakseen ihan pikkuvauvavaiheen.

Kiitos kaikille ihanille sukulaisille ja ystäville, jotka tulitte juhlistamaan tätä tärkeää päivää kanssamme! Kiitos valokuvaajalle, joka ikuisti päivän täydellisiin kuviin. Kiitos yläasteikäiselle Nealle, joka varmoin ottein ja kohteliaasti hoiti tarjoilijan pestin kuin vanha konkari. 


Kuvat: Marko Laukkarinen
Täytekakku, broilerikakku ja macaronsit: Pikku Pariisi

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanilta juhlilta! Instan puolella kerkesin jo tuota kakkua ihastellakin! ♡ Onnea! ♡

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa ihanalta tuo päätös selviytyä mahdollisimman vähällä stressillä! <3 Loistavat juhlat on varmasti ollut. Paljon onnea sekä vanhemmille että pikkuiselle omasta nimestä, tärkeä etappi saavutettu! <3

    VastaaPoista

.:| Kommentit ilahduttavat aina! |:.